VIIMEISET TAPAHTUMAT


24. Kristuksen palvelus taivaallisessa pyhäkössä

Taivaassa on pyhäkkö, todellinen pyhäkköteltta, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse. Siinä Kristus suorittaa palvelusta meidän hyväksemme; hän tekee uskoville mahdolliseksi saada hyväkseen hänen sovitusuhrinsa, jonka hän uhrasi ristillä ainutkertaisesti kaikkien puolesta. Hänet asetettiin virkaansa meidän suureksi ylipapiksemme taivaaseenastumisensa yhteydessä, jolloin hän myös aloitti välitystyönsä. Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta.

Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli vertauskuva. Tuossa vertauskuvallisessa toimituksessa pyhäkkö puhdistettiin eläinuhrien verellä, mutta taivaalliset puhdistetaan Jeesuksen veren täydellisellä uhrilla. Tutkiva tuomio paljastaa taivaallisille olennoille, ketkä kuolleista ovat kuolleet Kristukseen uskovina ja sen vuoksi on hänessä katsottava arvollisiksi saamaan osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Se myös osoittaa, ketkä elävistä pysyvät Kristuksessa, noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen uskon ja ovat sen vuoksi hänessä valmiit muutettaviksi hänen iankaikkiseen valtakuntaansa.

Tällä tuomiolla osoitetaan Jumalan toimineen oikeudenmukaisesti pelastaessaan ne, jotka uskovat Jeesukseen. Sen perusteella julistetaan, että ne, jotka ovat pysyneet uskollisina Jumalalle, saavat ottaa vastaan valtakunnan. Tämä Kristuksen palvelutyön päätökseen saattaminen merkitsee ihmiskunnan armonajan loppumista ennen toista tulemusta. (Hepr. 8:1-5; 4:14-16; 9:11-28; 10:19-22; 1:3; 2:16,17; Dan. 7:9-27; 8:13,14; 9:24-27; 4. Moos. 14:34; Hes. 4:6; 3. Moos. 16; Ilm. 14:6,7; 20:12; 14:12; 22:12.) 

25. Kristuksen toinen tulemus

Kristuksen toinen tulemus on seurakunnan autuaallinen toivo, evankeliumin valtava huippukohta. Vapahtajan tulemus on oleva kirjaimellinen, henkilökohtainen, näkyvä ja maailmanlaajuinen. Hänen tullessaan takaisin vanhurskaat kuolleet herätetään ja yhdessä elossa olevien vanhurskaiden kanssa heidät kirkastetaan ja otetaan taivaaseen, mutta jumalattomat kuolevat. Useimpien profeetallisten ennustussarjojen lähes täydellinen täyttymys samoin kuin maailman nykyinen tila osoittavat, että Kristuksen tulemus on lähellä. Tuon tapahtuman aikaa ei ole ilmoitettu, ja siksi meitä kehotetaan olemaan aina valmiina. (Tit. 2:13; Hepr. 9:28; Joh. 14:1-3; Ap. t. 1:9-11; Matt. 24:14; Ilm. 1:7; Matt. 24:43,44; 1. Tess. 4:13-18; 1. Kor. 15:51-54; 2. Tess. 1:7-10; 2:8; Ilm. 14:14-20; 19:11-21; Matt. 24; Mark. 13; Luuk. 21; 2. Tim. 3:1-5; 1. Tess. 5:1-6.) 

26. Kuolema ja ylösnousemus

Synnin palkka on kuolema. Mutta Jumala, joka yksin on kuolematon, suo ikuisen elämän lunastetuilleen. Siihen asti kuolema merkitsee kaikille ihmisille tiedottomuuden tilaa. Kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, ylösnousseet samoin kuin hänen tullessaan elossa olevat vanhurskaat kirkastetaan ja temmataan Herraansa vastaan. Toinen eli jumalattomien ylösnousemus tapahtuu tuhat vuotta myöhemmin. (Room. 6:23; 1. Tim. 6:15,16; Saarn. 9:5,6; Ps. 146:3,4; Joh. 11:11-14; Kol. 3:4; 1. Kor. 15:51-54; 1. Tess. 4:13-17; Joh. 5:25,28,29; Ilm. 20:1-10.) 

27. Tuhatvuotiskausi ja synnin loppu

Tuhatvuotiskausi on Kristuksen ja hänen pyhiensä hallitusaikaa taivaassa ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä. Tuona aikana jumalattomat kuolleet tuomitaan; maapallo on oleva silloin täydellisen hävityksen tilassa ilman ainuttakaan elävää ihmistä, Saatanan ja hänen enkeleittensä asuttamana. Tuhatvuotiskauden päättyessä Kristus laskeutuu pyhiensä ja Pyhän Kaupungin kanssa taivaasta maan päälle. Silloin herätetään jumalattomat kuolleet, jotka Saatanan ja hänen enkeleittensä kanssa piirittävät kaupungin; mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät sekä puhdistaa maan. Siten koko maailmankaikkeus vapautetaan synnistä ja syntisistä ainaiseksi. (Ilm. 20; 1. Kor. 6:2,3; Jer. 4:23-26; Ilm. 21:1-5; Mal. 4:1; Hes. 28:18,19.) 

28. Uusi maa

Uudessa maassa, jossa vanhurskaus asuu, Jumala tarjoaa lunastetuille yhteydessään ikuisen kodin ja täydellisen ympäristön loppumatonta elämää, rakkautta, iloa ja tiedon hankkimista varten. Siellä Jumala itse on asuva kansansa kanssa, ja kärsimys ja kuolema ovat kadonneet. Suuri taistelu on päättynyt, ja syntiä ei enää ole. Koko luomakunta julistaa, että jumala on rakkaus - ja hän hallitsee aina ja iankaikkisesti. Aamen. (2. Piet. 3:13; Jes. 35; 65:17-25; Matt. 5:5; Ilm. 21:1-7; 22:1-5; 11:15.) 

 
Sivu päivitetty 26.01.2012.

Adventtikirkon lähdekirjasto - http://kirjasto.adventist.fi/oppi-viimeisista-tapahtumista